top of page

Terttu Martolan askelia seuraamassa



Hän oli niin lahjakas ihminen, että mä en tajua, että miten voi henkilö, joka ei kuule, miten hän voi niin monipuolisia ohjelmia suunnitella lapsille (Maisa Krokfors, 19.3. 2024)

 




Tämä arvostetun varhaismusiikkikasvattajan Maisa Krokforsin toteamus kuvastaa hyvin sitä mielikuvaa, mikä on syntynyt Terttu Martolasta (1936–2018) ja hänen poikkeuksellista työstään kuurojen lasten rytmiliikunnan ohjaajana. Martola ohjasi lasten rytmiliikuntaa 1960-luvulta lähtien. Jo 1950-luvulla hän oli toiminut liikunnanohjaajana, uimaopettajana ja hengenpelastustaitojen opettajana opiskellessaan Nikkarilan talouskoulussa (1952–1954). Hänen liikunnallinen lahjakkuutensa huomattiin siis jo nuorena. Martolan toiminta liikunta- ja voimisteluohjauksen parissa jatkui Martolan muuttaessa Helsinkiin vuonna 1958. Siellä hän ohjasi sekä Helsingin Kuurojen Urheiluseura HERO:n, Helsingin Kuurojen yhdistyksen, Nuorten kerhon että Lapinlahden kuulovammaisten luokan väkeä. Myöhemmin hänen ohjaamansa koreografiat ja esitykset laajenivat ulkomaille asti. Martolan pedagogisessa ajattelussa kiteytyi rytmin ja liikkeen yhdistämisen hyödyt kuuron lapsen kokonaiskehityksen tukena. Keskiössä oli myös kuuron lapsen oikeus ilmaista itseään monipuolisesti kehonsa välityksellä. Tästä kaikesta on tulossa tutkimushankkeemme kokoavaan kirjaan oma lukunsa.

 

Päästäkseni Martolan ajatuksiin tarkemmin kiinni, olen kerännyt tietoa hänestä Kuurojen Lehdestä sekä haastattelemalla hänen kanssaan työskennelleitä ja hänen oppilaanaan olleita henkilöitä. Kuurojen Lehden numeroiden plaraaminen vuodesta 1949 tähän päivään asti oli jännittävä aikamatka menneisyyteen ja aikaan, jota ei enää ole, mutta jonka jäljet ovat edelleen näkyvissä. Urheilun ja liikunnan tärkeys ylipäätään ei jää epäselväksi: ne saivat runsaasti palstatilaa useimmissa lehdissä, ja erilaisista kilpailuista ja niiden tuloksista raportoitiin ja keskusteltiin tiiviisti.

 

Kuurojen lehdessä Martolan, alun perin Laukkasen, nimi alkaa pompahdella 1950-luvun lopulta lähtien erilaisten voimisteluesitysten tiimoilta. Hänen ohjaamiaan esityksiä kiitellään ja ihastellaan. Esimerkiksi vuonna 1959 hänen ohjaustaitojaan ylistettiin Kuurojen lehdessä seuraavasti:   


Onnistunut keilavoimisteluesitys antoi heti alkuun hyvän arvostelun hänen ohjaustaidoistaan.
Tarmokkaalle ohjaajalle Terttu Laukkaselle ojennettiin voimistelijoiden puolesta taidekirja ja kukka. Heron puolesta hänelle annettiin kiitokseksi ja tunnustukseksi kukkakippu.

 

Myöhemmin Martola sai tunnustusta Kuurojen Maailmankisojen yhteydessä Kulttuuritalolla pidettyyn liikuntailtaan liittyen. Siellä hän oli paitsi itse esiintynyt myös ohjannut useita esityksiä. Kuurojen lehdessä (1961) kirjoitettiin:

 

Korkeatasoinen ja täysipainoinen ohjelma oli vaatinut ohjaajilta pitkää valmistelua ja tiivistä harjoittamista. Terttu Laukkanen on kantanut tässä työssä suurimman helteen, josta hän ansaitsee tunnustuksen ja kiitoksen.

 

Monet Kuurojen Lehdessä olleet jutut Martolasta kuvaavatkin häntä innostuneena, taitavana ja sinnikkäänä ohjaajana. Tämän mielikuvani vahvistivat myös Maisa Krokfors, Inga Förström ja Liisa Kauppinen, jotka tunsivat Martolan henkilökohtaisesti. Haastattelin heitä keväällä. Krokfors ja Forström myös työskentelivät Martolan kanssa rytmiliikunnan parissa. Krokfors toimi aluksi Martolan ohjelmien säestäjänä ja sittemmin opetti Martolalle yksityisesti musiikinteoriaa. Forström puolestaan oli toiminut Martolan parina rytmiliikunnanohjaajakurssien vetäjinä. Kauppinen ja Martola olivat molemmat monella tapaa vahvassa roolissa kuurojen yhteisössä sekä myös perhetuttuja. Kaikki kolme naista  kuvasivat Martolaa rytmiliikuntaan intohimoisesti suhtautuvana ja sinnikkäänä kuurojen kulttuurin ja viittomakielen puolestapuhujana.

 

Samalla välittyi kuva lämpimästä ja taiteellisesta ystävästä ja kollegasta. On kiehtovaa keskustella haastateltavien kanssa, joiden silmiin syttyy valo ja innostus Martolaa muistellessaan. Voi vain ihmetellä, miten eläviä ja tarkkoja muistoja haastateltavilla on Martolasta, aivan kuin hän olisi ollut läsnä aivan vasta. Muistitietotutkimuksen hengessä haastateltavien muistot ovat henkilökohtaisia, omiin kokemuksiin kietoutuneita kuvauksia henkilöstä, joihin heillä kaikilla oli hiukan eri näkökulmasta rakentunut suhde. Erilaiset lehtileikkeet ja Kauppisen luota löytynyt Martolan elämänvaiheista kertova, itse koottu kirja, olivat välillä muistin tukena. Tutkijana minun tehtäväni on sitten rakentaa näistä palasista kuva, joka kuvaa mahdollisimman rikkaasti Martolan työtä ja ajatuksia.

 

Kuurojen lehdissä oli myös joitakin Martolan omia kirjoituksia, jotka auttavat pääsemään hänen ”päänsä sisään” eli siihen, mitä hän rytmiliikunnan merkityksestä itse ajatteli. Vuonna 1986 hän kirjoitti lehdessä, että kuuron lapsen keho ja sielu on voimakkaammin vuorovaikutuksessa keskenään kuin kuulevan lapsen.  Lisäksi hän ajatteli, että kuuron lapsen henkinen ilmaisukyky estyy, jos hän ei saa tarpeeksi liikkua. Martola piti tärkeänä rytmikkään liikunnan - järjestelmällisen tai improvisoidun - ja ilmaisukyvyn välistä yhteyttä kuuron henkiseen hyvinvointiin. Kaikkein tärkeintä Martolalle oli kuitenkin saada lapsi omatoimiseksi ja aktiiviseksi. Hänen mukaansa lapsista, jotka ovat saaneet oppia “vapautumaan” on tullut varmempia ja rohkeampia ja sopeutuvampia ihmisiä.

 

Otin yhteyttä Signmarkiin, sillä hän on yksi Martolan oppilaista, ja ajattelen, että hänen urassaan konkretisoituivat Martolan ajatukset. Signmark kertoi saaneensa rohkeutta esiintymiseen ja viittomakielisen musiikin tekemiseen juuri Martolan ansiosta. Se, kuinka monen ihmiseen Martolan rytmiliikunnan ohjaus on vaikuttanut, on vaikea sanoa.

 

Musiikkiliikuntaan keskittyneenä tutkijana koen monessa asiassa olevani Martolan kanssa samojen asioiden äärellä, koska hän ymmärsi rytmin ja liikkeen olevan olemukseltaan toisiinsa kietoutuneita. Hän ei osannut kuvitella liikettä ilman rytmiä, kuten Martola kirjoitti Kuurojen lehdessä vuonna 1987.  Samassa lehdessä hän kuvasi rytmin olevan elämän perusasia ja kuuron kohdalla myös yhteys elämään  ja rytmiin eläytymisen yhteyttä ihmisiin.  Tämä yhteys tuntuu ulottuvan tänne tutkijakammioon asti.  

 

Lähteet:

 

Kuurojen lehti 1959, nro 7–8.

Kuurojen lehti 1961, nro 12.

Kuurojen lehti 1986, nro 12.

Martola, T. Keho tarvitsee liikettä ja rytmiä. Kuurojen Lehti 1987, nro 4.


46 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page