top of page

Kieli-invalidista viittomakieliseksi



Viittomakielten päivä on suomalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen juhlapäivä vuodesta 2010 lähtien. 12.2. vietetään Suomen kuurojenopetuksen isä Carl Oscar Malmin (1826-1863) syntymäpäivää. Viittomakieli äidinkielenä on edelleen uusi asia, sillä vieläkään tänä päivänä ei ole mahdollista ilmoittaa viittomakieli äidinkielekseen eri paikkoihin. Moni yhdistää edelleen viittomakielen kuurouteen, vaikka asia ei ole aina niin. Kuurojen Liitto ry:n viittomakielen toimikunta määritteli vuonna 1999, että viittomakieli voi olla kuuron, huonokuuloisen tai kuulevan äidinkieli. Joskus on hyvä kerrata asioita ja muistaa, mitä kaikkea on tapahtunut. Osa ajattelee, että pitää mennä eteenpäin ja unohtaa vanhat asiat. Kipeitä ja tunteita nostavia asioita pitää kuitenkin käsitellä jollain tavalla.  


Kuurouteen on monenlainen näkemys eri aikoina. Suomessa oli avioliittolaki vuosina 1929-1969, jolloin oli kuurojen välinen avioliitto kiellettynä. Kuurojen lasten syntymistä yritettiin eri keinoin estää. Mennään nyt 1970-luvulle, millaista oli silloin Suomessa. Isäni totesi vähän aikaa sitten, miten kuurouteen suhtautuminen on muuttunut. Tämä ei kuitenkaan tarkoittaisi, että tänä päivänä olisi helpompaa kasvaa viittomakieliseksi. Synnyin vuoden 1974 joulukuussa. Vanhempani eivät silloin tienneet, miten suhtautua kuurouteeni. Kuurojen Liitto ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja Runo Savisaari kirjoitti kuurojen lehteen (3/1974), miten avioliittolaki on muuttunut ja perinnöllinen kuurous poistunut avioesteiden joukosta. Sitä ennen oli kaksi perinnöllistä kuuroa voinut solmia avioliiton vain tasavallan presidentin luvalla. Runo mainitsi, miten muualla maailmassa ei perinnöllinen kuurous yleensä ole esteenä avioliittoon. 1960-luvun alkupuolella on selvitetty, miten paljon Suomen kuuroista kantaa perinnöllistä kuuroutta. Runon edellinen Kuurojen liiton puheenjohtaja Urho Kierimo oli selvittänyt Turun koulun oppilaiden taustoja ja pitänyt esitelmän Saksassa 1930-luvun puolissavälissä. Runo Savisaari jatkoi Urho Kierimon jälkiä, sillä he olivat molemmat pitkäaikaisia puheenjohtajia. Runon mukaan monet kuurot vanhemmat ovat kyselleet mahdollisesta kuurouden periytyvyydestä lapsilleen. Siitä syystä kuurojen liitto on ottanut yhteyttä Väestöliiton perinnöllisyysneuvontaan, joka oli valmis ottamaan kuuroja pariskuntia vastaan.

”Liittomme toimesta on otettu yhteys Väestöliiton perinnöllisyysasiantuntijaan, tohtori Norioon. Hän on ilmoittanut olevansa valmis pyynnöstä antamaan kuuroille mainittua perinnöllisyysneuvontaa edellyttäen, että ei muodostu liian suurta ruuhkaa. Tätä tilaisuutta voi siis välittömästi käyttää hyväksi tilaamalla luonnollisesti ennakolta aika. Olisikin toivottavaa, että kuurot käyttäisivät hyväksi tätä tilaisuutta tässä niin tärkeässä asiassa.”


Viittomakielisistä on kirjoitettu ennen, miten viittomakielinen eli kuuro on kieli-invalidi, joka on erittäin ableistinen ilmaisu. Silloin vanhaan oli tavallista ilmaista näin ja kirjoitettu myös Kuurojen lehdissä. Kuurojen vanhempien kuuleva lapsi Runo Savisaari jakoi vuonna 1965 kuuroja kahteen ryhmään, varsinaisiin kuuroihin ja kuuroutuneisiin. Varsinainen kuuro on kouluaikanaan ja elämään varustautuessaan hyvin toisenlaisessa asemassa kuin kuuleva. Hänellä ei ole kieltä, hän ei tunne käsitteitä, hänen maailmansa on toisenlainen kuin kuulevan lapsen. Vuonna 1962 Kansan uutisissa kirjoitettiin kuuroista lapsista, että kuulovammainen lapsi on kieli-invalidi 7 ikävuoteen mennessä.


Kuulovammainen lapsi on ennen kaikkea kieli-invalidi 7 ikävuoteen mennessä lapsi on vastaanottavaisin kielen oppimisessa. Kuitenkin vain erittäin harvoilla kuulovammaisilla lapsilla on meidän oloissamme mahdollisuus saada järjestelmällistä ohjausta. Kuulonhuoltoliiton tutkimuskodissa saadun pienen neuvonnan jälkeen joutuvat opettamaan lastaan pelkän kirjekurssin avulla.


Kuurojen liiton teos Viittomakielen opas vuodelta 1974 kuvailee kuuroja samalla tavalla kuin Runon teksti vuodelta 1965, jossa hän kuvailee kuulovian vaikutuksia ihmisen kokonaispersoonallisuuteen -artikkelissaan. Kuuroutuneet ovat menettäneet kuulonsa opittuaan luonnonmenetelmällä äidinkielensä. Tästä näkee, miten viittomakieltä ei ole pidetty ennen vanhaan äidinkielenä. 1960-luvulla suhtauduttiin viittomakieleen ns.apukielenä, että viittomakieltä käytetään ns.viimeisenä keinona. Kun kuuro ei pysty oppimaan puhuttua kieltä, niin pitää hänelle tarjota viittomakieli. Viittomakielen käyttöä alettiin hyväksymään kuurojen opetuksessa yhä enemmän 1960-luvulta lähtien. Olen käsitellyt tätä teemaa kasvatustieteen pro gradussani, ja yrittänyt ymmärtää erityisesti vanhemman kuuron sukupolven kokemuksia. Moni heistä kokee, miten heidän äidinkielensä on heikko. Mitä se äidinkielisyys tarkoittaa? Kuka määrittelee äidinkielen? Kuurojen ihmisarvoa usein mitataan kielellisillä taidoilla. Onko kuuroilla muita taitoja kuin vain kielellisiä taitoja? Saan vieläkin kommentteja, miten kirjoitan huonoa suomea. Minullahan on kuurojen suomi. Väsyneenä ja uupuneena tulee helposti kirjoitettua kirjoitusvirheitä. Pitää antaa aikaa kirjoittamiselle. Tätä ei ole aina ymmärretty, eikä jatkossakaan ymmärretä. Ajattelen parhaiten suomalaisella viittomakielellä ja ilmaisen itseni paremmin viittomakielellä kuin suomeksi. Sallitaanko kuurojen olla ihan oma itse ja elää ilman häpeää? Luettuani vanhoja lehtiä ymmärsin paremmin vanhempiani, jotka tuskailivat minun kanssani 1970 -luvulla. Miten opettaa kuuroja lapsia lukemaan, kirjoittamaan, puhumaan tai viittomaan? Äitini ihmetteli kirjoittaessaan ressuvihkoon, miksi minun piti opetella jo viiden vuoden ikäisenä kirjoittamaan monen sivun verran kotiosoitetta. Olen kuitenkin kiitollinen edesmenneelle äidilleni, joka vietti paljon aikaa minun kanssani ja yritti selittää parhaansa mukaan sanojen merkityksiä oppimansa viittomakielellä. Äitini kävi siskojensa kanssa Tampereen kuurojen yhdistyksellä oppimassa Hely Sandholmin johdolla viittomakieltä. Helystä voi lukea lisää Thomas Sandholmin kirjasta Syntynyt viittomaan. Siinä kuvaillaan, millaista oli kuurojen Suomi 1970-luvulla. Silloin ei aina viitottu vapaasti julkisissa paikoissa, vaan tietyissä paikoissa. Voidaan pohtia nyt viittomakielten päivänä, sallitaanko tänä päivänä kuurojen ilmaista itseään kirjoittamisella, viittomisella tai puhumisella vapaasti ilman, että joutuu arvostelun kohteeksi epäsuorasti tai suoraan. No, toivotan kaikille hyvää viittomakielten päivää!




Lähteet:

7.4.1962 no 95 Kansan uutiset

Kuulovian vaikutuksia ihmisen kokonaispersoonallisuuteen, Runo Savisaari, Kuurojen Lehti 1965

Perinnöllisyysneuvonta, Runo Savisaari, Kuurojen lehti (3/1974)

Viittomakielen opas 1974, Kuurojen Liitto ry

Syntynyt viittomaan,2023. Thomas Sandholm ja Sami Koski

271 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page