Alla oleva teksti on vapaamuotoinen käännös viittomastani vlogista:
Tutkimushankkeessamme on kolme osa-aluetta: musiikki, kuulon kuntoutus ja asuntolaelämä. Vastuullani on asuntolaan liittyvät muistot. Olemme analysoineet alustavia tuloksia eri tutkimuksen osa-alueista.
Kuurot ovat kertoneet meille muistoja asuntolakouluista, miltä tuntui siirtyä kodista uudenlaiseen kasvuympäristöön. Koti, asuntola ja koulu ovat olleet erilaisia ympäristöjä. Olemme haastatelleet yli vuoden aikana hieman yli 100 kuuroa. Haastatteluaineistoissamme on eri puolilla Suomea asuvien kuurojen muistoja kuudesta (huom. videolla viiton virheellisesti viidestä) eri valtion asuntolakoulusta, jotka ovat olleet Oulussa, Kuopiossa, Mikkelissä, Jyväskylässä, Turussa ja Porvoossa. Haastattelupaikat ovat olleet eri paikoissa.
Ryhmähaastattelut ovat olleet kuurojen yhdistysten tiloissa. Yksilöhaastattelut toteutettiin eri tavoin: kasvotusten tai ZOOM-etäyhteydessä, joskus julkisessa paikassa kuten kahvilassa.
Sinä, joka olit mukana tässä haastattelussa yksin kasvotusten tai Zoomin välityksellä, tai ryhmän kanssa, muistutan vielä kerran, että nimesi tai kasvosi ei tule näkymään missään muodossa. Pyrimme näin suojaamaan sinun yksityisyyttäsi. Artikkeleissa olevat nimet ovat muutettuja. Olemme saaneet valtavasti viitottuja aineistoja, joita analysoimme nyt. Katja Sutela keskittyy kuurojen musiikin muistoihin ja hän kirjoittaa niistä artikkeleita. Minun lisäksi kaksi tutkimusavustajaa on ollut mukana tekemässä suomenkielisiä käännöksiä viitotuista muistoista. Olen osana prosessia tarkistanut tutkimusavustajien käännöstekstejä.
Tutkimme kuurojen muistojen yhtäläisyyksiä tai eroavaisuuksia. Asuntolakoulujen olosuhteet ovat olleet erilaisia eri aikoina ja eri puolilla Suomea.1950-luvulla ei ollut samanlaista kuin esimerkiksi 1930-luvulla. Olen kiinnostunut tutkimaan, millainen kehitys on ollut asuntolakouluissa eri aikoina. Millaista arki on ollut koulupäivän jälkeen, mitä tehtiin, oliko läksyjä tai harrastettiin vapaa-aikoina iltaisin tai viikonloppuisin. Asuntoloiden lisäksi oli myös hoitokoteja. Asuntolan viittoma ei ole kaikkialla sama. Hoitokodin viittoma perustuu usein ”emäntä”-viittomaan, mutta vaihtelee alueellisesti. Mikkelissä viitotaan asuntola näin (kts video kohta 3:34). Voidaan pohtia yhdessä, miksi näin viitotaan.
Ryhmäkeskusteluissa ja yksilöhaastatteluissa esille nousseet teemat ovat olleet erilaisia, eivätkä yksilöhaastatteluiden aiheet olevat olleet helppoja. Arvostamme kuurojen rohkeutta kertoa erilaisista muistoistaan iloista ja suruista. Edellisessä vlogissa on Marjo Laitalan kirjoitus väkivallasta. Asuntoloissa ja myös kouluissa on tapahtunut paljon väkivaltaa. Musiikin opetuksessa on tapahtunut pakottamista. Väkivallan käsite on hyvin laaja. Haluan selvittää asuntolakouluista mahdollisimman laajasti mitä kaikkea on ollut. Nyt alustavassa analyysissä on selvinnyt, että osalle kuuroista asuntolaan pääsy on ollut kuin pääsisi paratiisiin, sillä asuntolassa sai ystäviä ja viittovan ympäristön. Kokemukset riippuvat myös ajankaudesta. Osalle asuntolaan saapuminen tuntui kuin olisi joutunut helvettiin. Ei saanut viittoa, eikä saanut riittävästi ruokaa ja oli nälkä. Moninaisia kokemuksia.
Ryhmäkeskusteluissa on tullut useita kertoja esille, miten hoitaja ei ollut aina lempeä, vaan usein tiukka, ilkeä ja kovan armeijatyylisen kurin pitäjä. Monet ovat käyttäneet samaa termiä: armeija, mikä viittasi jonottamiseen, täsmällisyyteen. Sängyt piti pedata särmästi, siten että vieri vieren olevat sängyt muodostivat tasaisena jatkuvan suoran viivan. Hoitajat tarkistivat, että peitot ja lakanat olivat identtisen siististi.
Vanhempi kuurojen sukupolvi, he jotka kävivät koulunsa 60-luvulla tai sitä ennen, ovat kertoneet, etteivät hoitajat osanneet viittoa. 1970-luvulta lähtien alettiin vähitellen palkata myös kuuroja työntekijöitä asuntoloihin. Nähtävästi viittomakielen aseman kehittyminen vaikutti viittomisen yleistymiseen asuntoloissa. Ennen viittomakielen käyttö oli kiellettyä kuurojen kouluissa, ja kuurojen oli pakko oppia puhumaan. Asuntoloissa harjoiteltiin osana läksyjä myös puhumista ääneen. Viittomakielen tärkeyttä kuurojen opetuksessa alettiin vähitellen 1970-luvulta ymmärtämään ympäri Suomea. Samalla viittovien hoitajien määrä asuntoloissa kasvoi. 1960-luvulla ja sitä ennen hoitohenkilökuntaa oli suppeasti. Poikien puolella saattoi olla vain yhdestä kahteen hoitajaa ja samoin tyttöjen puolella.
Lapsilähtöisyyttä otettiin vähitellen enemmän huomioon, kuten myös opetusalalla yleisesti. Ulkoa oppiminen kuului oppimisen käsitykseen. Myöhemmin ymmärrettiin soveltamisen ja sosiaalisten taitojen olevan tärkeä osa opetusta. Ruumiilliset rangaistukset oli hyvin tavallisia sekä kuulevien että kuurojen opetuksessa. Kuurot lapset olivat kuitenkin haavoittuvimmassa asemassa, sillä kuurot lapset olivat usein kielettömiä tullessaan asuntolakouluun. Moni on kokenut asuntolakoulun ahdistavaksi paikaksi, jopa luullut tulleensa sairaalaan.
Viittomakielen oppiminen alkoi, samoin kuurojen identiteetin rakentuminen. Tämä prosessi vaihteli eri asuntolakouluissa. Kuurojen yhdistysten ja asuntolakoulujen välisestä yhteistyöstä on tullut vähän tietoja. Osa kuurojen yhdistyksistä ei ottanut lainkaan kuuroja lapsia mukaan toimintaansa, vaikka sijaitsivat lähellä kouluja. Osa yhdistyksistä ottivat lapset avosylin vastaan.
Nämä alustavat tulokset tullaan julkaisemaan tulevissa artikkeleissamme. Tutkimusaineistomme on laaja ja koostuu yli sadan kuuron muistoista. Noin puolet heistä on naisia ja puolet miehiä. Suurin osa haastattelevista on käynyt koulua 1960- ja 70- luvuilla. Vanhimmat haastateltavat kävivät koulua 30-luvulla ja nuorimmat 2000-luvun alussa. On mielenkiintoista nähdä, miten kuurojen kertomusten ja muistojen kautta näkyy kuurojen opetuksen kehitys.
Näistä viitotuista muistoista selvitämme nyt kuinka ryhmähaastatteluissa kerrotut kokemukset eroavat yksilöhaastatteluista. On jo selvää, että yksilöhaastatteluissa on tullut esille enemmän arkoja ja vaikeita asioita, mutta kuitenkin ryhmäkeskusteluissakin on noussut esille aika kipeitä asioita. Onkin mielenkiintoista selvittää, millaisia muistoja kuurot ovat valmiita jakamaan keskenään ryhmänä ja mitä pitämään yksityisinä muistoina. Marjo Laitala on kirjoittanut edellisessä blogissaan, miten kuurot ovat kokeneet väkivaltaa. Haluan lisätä, että aineistojen mukaan vaikuttaa siltä, että väkivaltaa on ollut ihan jokaisessa asuntolakoulussa. Väkivalta ei ole keskittynyt vain yhteen kouluun. Mielestäni on hienoa, kuinka avoimesti olette jakaneet meille kokemuksianne. Tällaisia asioita ei kannata jättää unholaan.