Tämän tutkimushankkeen aikana olemme kanssatutkijoideni kanssa keskustelleet omasta asemoitumisestamme tutkimusaiheeseen. Erityisesti olemme pohtineet sitä, miten asemamme tutkijoina on sovitettavissa siihen yhteiskunnallisen vaikuttamisen tavoitteeseen, jonka hankkeellemme asetimme jo tutkimussuunnitelmassa. Alkuperäisenä tavoitteenamme oli lisätä dialogia kuurojen ja kuulevien välillä tieteen ja taiteen keinoin. Se, jos mikä on aktivismia ja vallitseviin yhteiskunnallisiin käytänteisiin vaikuttamista – dialogi kuurojen ja kuulevien välillä on usein ollut vaikeaa kommunikaatioon liittyvien haasteiden vuoksi. Tähän dialogin lisääntymisen tavoitteeseen on sisältynyt luonnollisesti toive siitä, että polarisoitumista kuurojen ja kuulevien välillä saataisiin kavennettua ja sitä kautta luotua tiloja rakentaa yhteistä, yhdenvertaisempaa tulevaisuutta, joka tunnistaa ja tunnustaa eri kuulodiversiteetit sekä moniaistisen kommunikaation ja olemassaolon tavat.
Tutkijana olen kiinnostunut tutkimaan asioita, jotka herättävät minussa kysymyksiä tai joissa näen epäkohtia. Tähän saakka tutkimuksenkohteeni ovat liittyneet niihin oppilaisiin, joiden toiminta ja kokemukset ovat syystä tai toisesta jääneet kouluinstituution sisällä marginaaliin. Koska olen taustaltani musiikinopettaja, koulun musiikkikasvatus on ollut se kehys, jonka sisällä näiden oppilaiden toimintaa ja kokemusta olen kartoittanut. Minulla on aina ollut tarve peräänkuuluttaa oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisia mahdollisuuksia kaikille, taustasta tai ominaisuuksista huolimatta. Kun minua pyydettiin mukaan tämän tutkimushankkeen tutkimussuunnitelmaan, innostuin oitis. Minulla ei opettajavuosinani ole koskaan tullut vastaan kuuroa oppilasta musiikintunnilla. Missä nämä oppilaat ovat olleet ja mitkä heidän kokemuksensa musiikinopetuksesta ovat olleet? Miten minä opettajankouluttajan asemassani voisin varmistaa, että kuurojen kokemukset musiikista välittyisivät tuleville musiikinopettajille ja sitä kautta musiikinopettamisen käytänteisiin?
Tämä hanke on opettanut minulle paljon kuurojen maailmasta ja siitä, kuinka he kokevat musiikin, joka perustuu koulunkin opetuksessa vahvasti auditiiviseen kokemukseen. Tässä tutkimushankkeessa kuurot itse ovat olleet keskeisessä roolissa kaikissa tutkimuksen vaiheissa. Tutkijamme Outi, joka on viittomakielisen yhteisön jäsen, on ollut tutkimuksessamme keskeisessä roolissa. Ilman yhteisön tuntemusta kuurojen kokemusten ja muistojen äärelle pääsy olisi ollut meille kuuleville tutkijoille vaikeaa, ehkä mahdotonta. Olemme tehneet yhteistyötä kuurojen yhdistysten kanssa. Yli sata kuuroa on osallistunut tutkimukseen muistelemalla kokemuksiaan asuntolakoulusta, siellä annetusta (tai antamatta jääneestä) musiikinopetuksesta ja korvaleikkauksista. Sitä kautta tämä tutkimushanke on ollut mahdollistamassa monen kuuron kokemusten esille tulon – ensimmäistä kertaa koskaan.
En ole itse kuuro enkä viittomakielinen. Mutta haluan olla tällä tutkimuksella edistämässä kuurojen ja viittomakielisten yhdenvertaisten oikeuksien toteutumista musiikkikasvatuksessa. Tavoitteenani on siis herättää keskustelua musiikinopetuksen käytänteistä ja niistä tavoista, joilla eri kuurodiversiteetillä olevat oppilaat voivat osallistua musiikin oppimiseen koulussa. Tämän prosessin aikana välillä on tuskastuttanut, väsyttänyt ja mietityttänyt oma roolini tutkijana tämän aiheen äärellä. Kuurojen kokemusten kuuleminen ja analysointi on herättänyt monenlaisia tunteita. Erja Laakkonen ja Arto O. Salonen (2022, 4) ovatkin todenneet, että tutkimuksen erottaminen muusta elämästä on väkinäistä. Heidän mukaansa olisi naiivia väittää, että tutkija pystyisi pysymään täysin objektiivisena tutkimuskohteensa suhteen, eli pidättäytymään reflektiosta suhteessa omaan maailmankuvaansa ja elettyihin kokemuksiinsa. Minäkään en ole voinut olla vertaamatta omia koulumuistojani musiikintunnilta kuurojen muistoihin. Kuinka erilaisia ne ovatkaan olleet ja miten erilaiset mahdollisuudet minulla on ollut toteuttaa itseäni musiikillisesti ja tätä kautta myös ammatillisesti!
Olen pyrkinyt jatkuvasti tiedostamaan oman asemani tässä tutkimuksessa: mistä kulmasta, millä positiolla ja historialla tulen mukaan tähän keskusteluun. Onko minulla mitään mahdollisuutta kuulevana ymmärtää kuurojen kokemuksellisuutta? Heikkona hetkenä olen ajatellut, että ei ole. Parempana hetkenä olen ajatellut, että meissä kaikissa –kuulodiversiteetin koko laajalla spektrillä – on kuitenkin yleisinhimilliset tarpeet tulla nähdyksi ja kohdatuksi omana itsenämme. Olisiko empatia ja aito kohtaaminen se silta, jota kautta voimme yhteistä ymmärrystä rakentaa.
Monet haastateltavat ovat ylittäneet oman rohkeutensa rajat kertomalla meille haastattelijoille mukavien muistojen lisäksi kipeitäkin kokemuksia kouluajoilta. Nancy Whittier (2012) näkee tällaisen kokemusten julkituomisen olevan eräänlainen aktivismin muoto, "esiin tuleminen”, jolla henkilökohtaisesta kokemuksesta tehdään yhteiskunnallinen muutosvoima. Kuurot ovat siis omalla esiin tulemisellaan avanneet tilan tutkimukselle, jota analysoimalla voimme kriittisesti tarkastella kuurojen historiaa kuulevassa yhteiskunnassa ja vaikuttaa siihen keskusteluun, jota kuurojen ja viittomakielisten oikeuksista käydään juuri tänään.
Lähteet:
Laakkonen, E., & Salonen, A.O. (2022). Tutkija ja aktivismi. Tutkimus yhteiskuntaa ja maailmaa muuttamassa. Aikuiskasvatus,42(1), 4–5.
Välimäki, S., Torvinen, J., & Mononen, S. (2018). Johdanto: Aktivistinen musiikintutkimus. Teoksessa S. Mononen & S. Välimäki (toim.) Musiikki muutosvoimana. Aktivistisen musiikintutkimuksen manifesti. Acta Musico-logica Militantia I. Helsinki: Tutkimusyhdistys Suoni ry, 7–14.
Whittier, N. (2012). The politics of coming out: visibility and identity in activism against child sexual abuse. Strategies for Social Change, 37, 141–169.
Comentarios