top of page

Taakkasiirtymät – väkivalta asuntolakouluissa 1950–1990

Päivitetty: 29. maalisk. 2023

Kävimme Outin kanssa Sosiologiapäivillä esittelemässä alustavia tuloksia kuurojenkouluissa koetusta väkivallasta. Pohdimme ennen Tampereelle menoa, tulisimmeko väkivaltamuistoihin keskittymällä rakentaneeksi elämästä kuurojenkouluissa liian yksipuolista historiakuvaa. Ihmiset kun kuitenkin ovat tutkimushaastatteluissamme kertoneet paljon myös hyvistä muistoista ja identiteettiä kannatelleista kokemuksista.


Ulla-Maija Peltonen aloittaa hienon Barbaria ja unohdus -artikkelikokoelmansa lainaamalla Hanna Arendtia: ”Meillä ei ole varaa ottaa menneisyydestä vain hyviä puolia (…) ja hylätä paha pitämällä sitä vain painolastina, joka aikaa myöten unohtuu itsestään”. Peltonen puhuu ”historian kipujäljistä”, itse olen mieltynyt ”taakkasiirtymiin”. Kuten Peltonenkin mainitsee, Pirkko Siltalan kirja Taakkasiirtymä on saanut alkunsa Martti Siiralan lausahduksesta: ”Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi – taakkasiirtymäksi”.


Kipujäljet. Taakkasiirtymä. Ylisukupolvinen trauma. Käsitteillä on vivahteensa, mutta niputan ne käsittelemättömien asioiden yksilöille, yhteisöille tai yhteiskunnalle tuottamaksi painolastiksi. Kuten esimerkiksi saamelaisten tai lastensuojelujärjestelmän kaltoinkohtelemien lasten kohdalla, myös kuurojen historiassa yksityinen ja yleinen kietoutuvat toisiinsa. Kokemukset väkivallasta valtion asuntolakouluissa eivät ole yksittäisten kuurojen tai kuurojen yhteisön asia, vaan meidän kaikkien suomalaisten asia.


Haastatellut ovat puhuneet paljon esimerkiksi kiusaamisesta. Kiusaamisen käsite kuten myös väkivallan typologisointi henkiseen, ruumiilliseen ja seksuaaliseen on historiantutkimuksessa ongelmallinen. Kiusaamisen käsite keksittiin 70-luvulla, mutta pitkään ohitettiin tai kuitattiin lasten väliseksi normaaliksi nahisteluksi tekoja, jotka nyt nimeämme kiusaamiseksi ja joita emme hyväksy. Asuntolakoulussa 70- ja 80-luvuilla ollut nainen kertoi kaveristaan, jolla oli aina siskonsa hienosti leikkaama tukka. Muut oppilaat rupesivat tärvelemään saksilla hänen hiuksiaan.”


Lasten keskinäinen, hierarkkisesti järjestyvä väkivalta on ollut yleistä koulukodeissa. Kuurojen asuntolakouluissa esiintyi haastattelujen mukaan vastaavia sortojärjestelmiä mutta ne perustuivat kuuloon. Eliitin muodostivat huonokuuloiset ja puhuvat, alaluokassa olivat syntymäkuurot, joilla oli jokin vamma ja puutteellinen viittomakielen taito.

Alakoulun 70-luvulla käyneenä tiedän omakohtaisesti, että jotkut opettajat saattoivat vielä olla kovakouraisia eikä siitä välttämättä oltu moksiskaan – saihan moni kotona selkäänsäkin. Kuurojen asuntolakouluissa läpsiminen, tukistaminen, retuuttaminen ja jopa potkiminen liittyivät kuitenkin usein tilanteisiin, joissa kuuro lapsi ei osannut tai hän ei ymmärtänyt mitä häneltä odotettiin tai vaadittiin. Puhumaan oli pakko opetella. Jos ei onnistunut toistamaan ääneen kirjoitettua lausetta, saattoi ainakin 50-luvulla saada läpsäyksen kasvoihin ja paitsi viittomakiellon rikkomisesta, myös tottelemattomuudesta lyönnin opettajan kepistä. Monet myös kertoivat asuntolanhoitajan olleen julma. Hoitaja hermostui helposti ja lyö kepillä oppilaan päätä, kertoi mieshaastateltava tottelemattomuuden seurauksista.

Valtiovetoinen menneisyysselvitys lastensuojelun sijaishuollosta valmistui vuonna 2016 ja selvitys kuurojen kokemista vääryyksistä marraskuussa 2021. Kummassakaan ei raportoida niin vakavasta seksuaalisesta laitosväkivallasta kuin mitä ihmiset Outin tekemissä haastatteluissa ovat kertoneet. Ne lähes 40 entistä koulukotinuorta, joiden kertomuksista rakentui minun ja Vesa Puurosen kirjoittama Yhteiskunnan tahra, eivät hekään kertoneet sellaisesta omakohtaisesti koetusta tai nähdystä seksuaalisesta häirinnästä, ahdistelusta ja vakavimmillaan raiskauksista, joista asuntolakouluissa asuneet kuurot ovat kertoneet.


Seksuaalisen väkivallan tekijänä mainitaan yleisimmin joko vanhempi oppilas tai aikuinen koulun henkilökunnasta. 1960-luvulla koulun aloittanut mies kertoi: Yksi heistä [vanhemmista poikaoppilaista] tuli minun ja toisen tytön eteen. Hän määräsi meidät kaappiin. Riisuimme housut pois. Iso poika pakotti minua laittamaan pippeliä tytön pimpin eteen. Tutkimuksemme lähtökohtana on ollut se, että ihmisten on saatava muistella omalla äidinkielellään. Periaatteen tärkeyttä alleviivaa esimerkki, jossa minut haastattelijaksi hyväksyneen henkilön kertomus piiloleikissä toisille pikkutytöille tapahtuneesta muuttui Outin haastattelussa myös omakohtaiseksi. Piilopaikassa poika käski minun riisua housuni. (…) Teimme sen seisaaltaan, koska lattialla oli likaista. Onneksi ”se” jäi jalkojen väliin hinkkaamiseksi, mietti 1950- ja 60-luvuilla kuurojenkoulua käynyt nainen nyt. Hän oli piiloleikin aikoihin noin 7- tai 8-vuotias ja poika useita vuosia vanhempi. Asuntolakoulussa saattoikin olla samaan aikaan 6–7-vuotiaita lapsia ja lähes täysi-ikäisiä nuorukaisia. Nainen kertoi myös kuulleensa jälkeenpäin, että koulun miesopettaja harrasti seksiä tyttöjen kanssa. Opettaja yritti monia tyttöjä ja jotkut suostuivat.


Osa teoista on jäänyt tekijän ja uhrin väliseksi, osa on paljastunut. 1950- ja 60-luvun taitteessa erään koulun rehtori vinkin saatuaan otti tikapuut ja kiipesi kattomaan että siellä ylhäällä oli talonmies oppilaan kanssa. Talonmies sai naiskertojan mukaan potkut saman tien. Hän oli itse aiemmin nähnyt saman miehen ja poikaoppilaan housut kintuissa pyykkituvalla, mikä viittaa toistuviin seksuaalisiin tekoihin. Pisimpään seksuaalinen hyväksikäyttö on voinut jatkua useita vuosia, kuten 1980-luvulla asuntolakoulussa olleen miehen kohdalla. Seksiä mieshoitajan kanssa oli kolmen vuoden ajan sekä asuntolassa että hoitajan kotona, ja sain rahaa vaitiolosta, mies kertoi.


Sosiologiapäivillä meidän jälkeemme tutkijatohtori Juho Korhonen Tampereen yliopistosta siirsi – kuin tilauksesta – keskustelun suomalaiseen historiapolitiikkaan. Korhosen mukaan pitkän aikavälin tarkastelussa suomalaista historiapolitiikkaa leimaa ”valtavirtaistaminen” ja konfliktien välttely. Tästä näkökulmasta on mielenkiintoista seurata valtiollista totuus- ja sovintoprosessia kuuroihin kohdistetuista oikeudenloukkauksista. Prosessi on parhaillaan työryhmävalmistelussa eikä liene epäilystäkään, etteikö siihen ryhdyttäisi.


433 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page